"Jos aikaa ei olisi kaikki tapahtuisi nyt"

Tervetuloa!                                                   

Tämä sivusto sisältää näennäisesti Ricon ihan omaa pohdintaa (ja joskus lainauksia jostakin tavallisemmasta lähteestä). Näiden joskus omituisilta kuulostavien tekstien takana piilee kuitenkin lopulta maailmankaikkeuden syvin voima, mystinen alkuviisaus, joka Ricon kautta pulppuaa olevaisen maailman kulkijoiden ihmeteltäväksi kulloiseenkin tilanteeseen sopivassa määrin.

39.11.41

Kuvitteellinen kertomus jostakin arkipäivästä paljastaa helposti lukijoille asioita, joita ei ehkä kannata julkisesti huudella. Siksi en kerrokaan mitään muka kuvitteellista omituisessa seurassa tekemästäni Helsingin matkasta vaikka niin aioin aluksi menetellä. Vaan mitäpä sitten kirjoittaisin...

Ehkä taas Pentti (anteeksi nimivalinta, kaikki fiksut Pentit) Perusautoilijasta. Joka ei viitsi tai muka ehdi puhdistaa autonsa laseja aamulla lumesta ja jäästä. Kun ne kuitenkin sulavat itsestään viimeistään siinä vaiheessa kun Pentti on perillä. Ainakin melkein. Umpilumisella kotterolla on tietysti oltava tavallista varovaisempi liikenteessä. Siitä ei kylläkään johdu se, että Pentti liikennevaloista lähtiessään on toooodella rauhallinen. Se nimittäin johtuu siitä, että hän on ensimmäisenä, joten kyllähän hän ehtii vihreillä vaikkei niin kiirettä pitäisikään. Ja siitä, että jossakin autolehdessä sanottiin, että ei saa kiihdytellä turhaan, se kuluttaa polttoainetta. Jos Pentiltä kysyy, että miksi ihmeessä hän sitten osti GTXLY -mallin, jossa on yli 200 hevosvoimaa, välppäturbokihnutin ja elektroninen polttopullonavaaja, kertoo Pentti että onhan hyvä kun voimaa on reservissä. Ei tarvi koko ajan ajaa suorituskyvyn äärirajoilla. Niin miettii Pentti, ilmeisesti ihan tosissaan.

Kuitenkin, jos jossain kahta samansuuntaista kaistaa hyödyntävissä valoissa joku riisikikotin erehtyy lähtemään Pentin mateluvauhtia nopeammin liikkeelle, niin johan tapahtuu. Silloin Pentin on reservejä arvostamatta muistutettava tuolle luonnonvarojen tuhlaajalle, missä se voima piilee. Kaasua ja ohi, niin tietää paikkansa, tuollainen ekoterroristi! Näin miettii Pentti, valitettavasti ihan tosissaan.

Ja kun Pentti lopulta saapuu määränpäähänsä, niin voi! Talven valtaisa lumentulo ja aurauskaluston väistämätön sen poistamiseen käytettävien rersurssien määrä eivät kohtaa. Kadunvieren parkkipaikalla on lunta isoina, muinoin aurattuina kinoksina tukkimassa arvokasta parkkitilaa. Vaan ei hätää vieläkään! Pentti tietää, että jos pysäköintiruutu toisesta reunastaan on lumen vallassa, hän voi hyvillä mielin ja huoletta pysäköidä autonsa puoleksi ruudun ulkopuolelle. Sillä lailla mukavasti, että puolet autosta on ajotiellä ja jos nyt ihan tarkkoja ollaan, niin saattaa vähän haitata, ehkä jopa estää isompien autojen kulun kokonaan siitä kohdasta. Mutta mitäpä sen on väliä? Penttihän sai kivan parkkipaikan! Näin miettii Pentti. Ihan tosissaan.

Muita liikenteessä olijoita Pentti ei juuri ehdi miettimään. Ja miksi tarvitsisikaan? Hänellähän menee ihan hyvin.

56.38.24

Kuinka hemmetin monta lasillista mehua jaksaa yksi seurakuntalaisjoukko juoda, ihmetteli itsekseen L. Pastori. Hän raahasi kolmekymmentäseitsemättä mehutonkkaa tarjoilupaikalle, jossa jo odotteli suuri joukko janoisia ihmisiä. Huokaisten L. Pastori laski kantamuksensa pöydän viereen ja pyyhki hikeä otsaltaan. Piti vielä sattua näin hiton kuuma päivä juuri varistajajuhlien aikaan!  

Kertakäyttömukit näyttivät olevan lopussa, joten L. Pastori avasi laatikon, jossa oli käteviä jatkuvakäyttömukeja. Hän ryhtyi annostelemaan mehua iloisenvärisiin mukeihin ja ojenteli niitä jonottaville seurakuntalaisille.

- Tässä on liian vähän! Mihin te sitä mehua oikein säästelette? Olen odottanutkin jo monta minuuttia, rääkäisi harmistunut Nurppa-Kuutialan muori. Loukkaantuneena muori ojensi sentin vajaata mukia näkyville kuin todisteeksi Pastorin pihiydestä.

- Ei vitsi. Nyt meni hermo, totesi L. Pastori äärimmäisen rauhallisesti ja kopautti kaulimella vanhempaa Nurppa-Kuutialaa päähän. Tämä pökertyi ja keikahti nurmelle jalat oikoisenaan. L. Pastori tarttui kaksin käsin kahdensadan litran mehutonkkaan, kohotti sen Nurppa-Kuutialan päälle ja irrotti otteensa.

Roiskui mehu ja muorin veri. Ei ollut lainkaan kaunista katsottavaa varistajajuhlien osanottajistolle. Olikin lähes väistämätöntä, että juhlayleisöön kuulunut kylän poliisi Anttoni saapasteli verkkaisesti lähemmäs. Pysähtyi muorin hervottoman kehon ääreen, katsahti L. Pastoria ja virkkoi:

- Kyllä kuule nyt Pastori hullusti teit. Siinähän taisi henki haipua Nurppiksesta.

L. Pastori, rauhan miehenä ja entisenä ornitologinakin tunnettu, räjähti.

- Ei herran perkele, sinä Anttoni! Mikä sinä olet siinä valittamaan muorin hengettömyydestä kun itse olet vain istunut muovituolilla päivää paistattamassa ja varistusta kuuntelemassa! Minä olen kantanut satamäärin näitä helevetin mehutonkkia koko päivän ajan ja sitten jumalauta tulee joku muori käkättämään, että ei ole muki täynnä! Voi sakramenttien saatanat, mutta sellaista minun ei tarvitse kuunnella!!

Häpeän puna karahti poliisimiehen poskille ja sanaa sanomatta hän lähti kävelemään poispäin.

Mehutarjoilu jatkui eikä asiasta enää koskaan puhuttu. 

07.12.46

Satojen ja taas satojen rapukestien turruttama päänsärky alkoi helpottaa. Asemalaiturilla seisova Randorf Pandorf oli jossakin vaiheessa ollut varma siitä, että hänen erinomaiseksi tiedetty onnensa ei voi kestää enää tätä kokemusta, mutta päivän valkeneminen kauniina oli merkki siitä, että jälleen kerran Randorf oli väärässä.

Miten hän oli ajautunut tähän tilanteeseen? Hitaasti Randorfin mielen syövereiden syvimmistä sopukoista alkoi ryömiä esiin muistoja. Kuin iljettävät mustat lonkerot ne hapuilivat kammottavista koloistaan saastuttaakseen päivän kirkkaan kauneuden pelkällä olemassaolollaan. Ei, hän ei antaisi niiden sotkea kaikkea nyt. Juuri nyt kun tilanne oli lähes hallinnassa. Kuin päätöstään tehostaakseen Randorf pudisti rankasti päätään.

Se oli virhe. Yllättävä, raju, tehokas ja dynaaminen liike nimittäin irrotti kokonaan hänen toisen korvalehtensä. Se lennähti asemalaiturin harmaalle asfaltille kuin märkä syksyn lehti parhaat aikansa jo nähneestä poppelista.

Tosin täytyy myöntää, Randorf mietti itsekseen, että kyllähän korvan kiinnityksessä oli ollut parantamisen varaa jo pitkään. Kun se kuitenkin oli paikallaan pysynyt, ei hän ollut tullut sitä tarkistaneeksi tai kunnolla kiinnittäneeksi. No, eipä maailma tuohon kaadu, jos korva irtoaa, Randorf toiveikkaana tuumi ja kumartui ottaakseen korvansa maasta.

- Hetkinen mies! Mikäs teillä siinä on? Käskevä ääni kajahti yllättäen Randorfin täysin. Hän kohotti katsettaan ja havaitsi edessään asemapoliisin. Tämä seisoi parin metrin päässä ja tuijotti tuikeasti kumaraan asentoon jäänyttä Randorfia.

- Tämä on minun korvani, Randorf tokaisi, ja otan sen talteen jos sen vaikka vielä saisi paikalleen. Randorf tarttui korvaansa ja suoristi itsensä. Poliisi katseli häntä jonkinverran äimistyneenä ja puhkesi sitten. Puhumaan.

- Stop tykkänään, mies! Mistä minä voin tietää että se on teidän korvanne? Sehän voi olla keneltä tahansa pudonnut tai jopa varastettu! Kyllä teidän on nyt viisainta luovuttaa se minulle ja mennään asemalle selvittämään tämä juttu. Poliisi ojensi kättään ottaakseen korvan. Randorf räjähti.

- No jo nyt on perkele että minä täällä toisten korvia pöllisin! Jumalauta montako kertaa teille on tullut ilmoitus hukkuneesta tai varastetusta korvasta!? Eikä meidän helvetti soikoon tarvitse mihinkään asemalle lähteä! MEHÄN OLEMME ASEMALLA, ÄÄLIÖ!!!  Kuin vahvistuksi Randorfin toteamukselle pendolino sujahti heidän ohitseen veturi sauhuten ja ovet edestakaisin kiinni-auki-paukkuen.

Häpeän puna karahti poliisimiehen poskille ja sanaa sanomatta hän lähti kävelemään poispäin.

87.03.38

Vaiheittain etenevä hyvälaatuinen metamorfoosi tulehdutti Jaakon vasemman kiduskannen lähes kokonaan. Kipu ei ollut suurensuuri, mutta sen aiheuttamat väristykset kuljettivat aivopoimuja hänen selkäytimessään niin suurella frekvenssillä, että Jaakon oli käytännössä mahdotonta ummistaa silmiään. Tästä seurasi luonnollisesti se, että Jaakolla ei ollut minkäänlaisia unia. Kun ei nuku, ei uneksi. Näin oli jo vanha historianopettaja aikanaan Jaakolle todennut, eikä siihen mitään vastaanväittämistä ollut.

Ovikello soi ja Jaako meni avaamaan. Liikkuminen häneltä vielä sujui ilman isompia ponnistuksia, melkeinpä ajatuksen voimalla. Ovella seisoi tomera, jonkinlaista virkahenkilöä muistuttava mies. Jollain lailla harmistuneen näköinen vieläpä, Jaako mietti.

- Poliisista päivää, mies murahti. - Täällä kuulemma rapautetaan tulevaisuutta oikein urakalla. Ei sellainen peli käy ollenkaan laatuun! Poliisimies jäi tuijottamaan kieltämättä hiukan erikoisen oloista asukasta.

Jaako tunsi heti, kuinka harmistuksen kiihko kohosi raidoituksesta ilmatiehyisiin ja pystyi hädintuskin olemaan iskemättä poliisia kiertoradan suuntaan.

- Mitä helvettiä sinä oikein vänkytät!?! Tulevaisuus ei ole vielä ilmaantunut, joten miten perkeleessä kukaan voi siihen vaikuttaa etukäteen?? Mieti nyt jumalauta itsekin mitä paskaa kuljet toitottamassa vain sen takia, että joku hermoheikko carnaubanimijä on taas valittanut metelistä!!

Häpeän puna karahti poliisimiehen poskille ja sanaa sanomatta hän lähti kävelemään poispäin.

29.30.44

- Eikö teillä perkeleillä tosiaan ole parempaa tekemistä kuin ammuskella ohikulkijoita singolla ja konekiväärillä ihan huvin vuoksi? Poliisin ilme oli kiukkuinen ja hänen äänensävynsä osoitti syvää harmistuneisuutta.

- Ei kyllä todellakaan ole! Mies sinko kädessään nousi seisomaan ja tuijotti vihaisena poliisia. Hänen toverinsa ampui konekiväärillään sarjan loppuun ja suuntasi myös sanansa koppalakille.

- Luuletko sinä helvetin pelle, että me huviksemme tätä teemme? Ei se helppoa ole meillekään. Vähän väliä saamme juosta täydennystä hakemaan kun ammukset kuluvat niin nopeasti. Helvetti, tule itse juoksemaan kymmenen minuutin välein tuonne kellarille ja kantamaan monen kilon ammuslaatikoita! Paraskin siinä puhumaan kun itse vaan löntystelet pitkin katua paskantärkeänä pamppuasi pyöritellen.

Häpeän puna karahti poliisimiehen poskille ja sanaa sanomatta hän lähti kävelemään eteenpäin. 

62.43.83

Tämä oli hyvä. Sain sen sähköpostissa, jossa kehotettiin jakamaan se jollekin. Teen sen näin.

PAKKOVIHREETÄ UNELMAA VAI TOSIPERÄISTÄ JOHTAMISTA...

Marketin nuori kassa kehotti vanhempaa naishenkilöä ottamaan seuraavalla kerralla oman kauppakassin, koska kauppa on päättänyt olla enää satsaamatta ympäristölle haitallisiin muovikasseihin.

Hämmentyneenä vanharouva selitti anteeksipyydellen, ettei hänen nuoruusaikoinaan ollut tietoakaan Vihreästä Ajattelutavasta.

Kassa vastasi: Sehän meidän ongelmamme juuri on, kun te ette aikanaan välittäneet tarpeeksi ympäristöstä.
Oikeassahan hän oli, ei meidän aikanamme ollut vihreitä ajatuksia.

Siihen aikaan me palautimme maitopullot, juomapullot ja olutpullot kauppaan, joka sitten lähetti ne meijeriin tai panimoon pestäväksi, steriloitavaksi ja täytettäväksi, jotta samoja pulloja voitiin käyttää yhä uudelleen. Niitä siis todella kierrätettiin.

Mutta ei meillä mitään vihreitä ajatuksia silloin ollut.

Me kävelimme kerroksiin kaupoissa ja virastoissakin, koska joka paikassa ei ollut rullaportaita.
Ostoksillekin menimme kävellen emmekä hypänneet 300-hevosvoimaiseen autoon aina kun piti mennä parin korttelin päässä olevaan lähikauppaan.

Mutta kassa oli ihan oikeassa, emme me mitään vihreitä ajatuksia miettineet.

Lastenvaipatkin siihen aikaan pestiin, koska ei ollut näitä kertakäyttöisiä.
Pyykki kuivattiin narulla eikä energiasyöpössä 500 Wattia virtaa käyttävässä vempaimessa, tuuli- ja aurinkovoima kuivasivat vaatteet ihan oikeasti.

Lapset saivat vanhempien sisarustensa pieniksi jääneet vaatteet, eivät aina upouusia.
Mutta eihän meillä silloin tosiaankaan ollut mitään vihreitä ajatuksia.

Siihen aikaan meillä oli vain yksi televisio tai radio, ei vastaanotinta joka huoneessa.
Ja tv-ruutukin oli jokseenkin nenäliinan kokoinen, eikä koko Uudenmaan.
Keittiössä tehtiin ruokaa, hämmennettiin ja sekoiteltiin käsin, koska ei ollut sähkökoneita apuna joka käänteessä.
Kun pakkasimme jotain herkästi särkyvää postipakettiin, käytimme vanhoja sanomalehtiä suojaamaan lähetystä, koska ei ollut styroksia tai kuplamuovia.

Emmekä me ruohoakaan leikanneet bensiiniä polttavalla koneella. Meillä oli työnnettävä käsikäyttöinen ruohonleikkuri.
Me pidimme lihaskuntoa yllä työnteolla emmekä kuntosalin sähköisillä juoksumatoilla.
Oikeassahan kassa siis oli, ei meidän päässämme mitään vihreitä ajatuksia silloin ollut.

Joimme vettä kraanasta kun janotti, sen sijaan että olisimme joka kerta käyttäneet erityistä pullovettä.
Täytimme täytekynät musteella emmekä ostaneet heti uutta kynää kun muste loppui.
Ja vaihdoimme partahöylän terän, heittämättä koko kapinetta roskiin kun terä tylsyi.
Siihen aikaan ihmiset käyttivät ratikkaa tai linja-autoa matkantekoon ja lapset menivät kouluun polkupyörillä tai jalan, eikä äidin tarvinnut hoidella heidän takiaan 24-tunnin taksipalvelua.

Kotona oli yksi pistorasia eikä kokonaista rivistöä jos vaikka minkälaisille elektronisille laitteille.
Eikä tarvinnut käyttää mitään tietokoneohjattua vempainta, joka on yhteydessä tuhansien kilometrien päässä avaruudessa olevaan satelliittiin, jotta löytäisi lähimmän pitsapaikan.

Mutta eikö olekin surullista, kun nykynuoriso valittaa, miten tuhlaavaisia me olimme, *kun meillä ei ennen vanhaan ollut näitä vihreitä ajatuksia?*

41.15.29

No siksi, että mitä merkitystä noilla luvuilla lopultakaan on? Aika monelle lukijalle ja ainakin minulle itselleni on melko merkityksetöntä tietää, koska jonkun tekstin olen tänne kirjoittanut.

Tärkeämpää on itse asia. Ja sitä saa luomuksistani etsiä. Nyt on kuitenkin poikkeustila ja sellainen asia julistettavana, jotta äänestäkää hyvät ihmiset Pekka Haavistoa! Molemmista ehdokkaista löytyy paljon hyviä ominaisuuksia ja kumpikaan ei ole täydellinen. Itse toivoisin tasavaltamme presidentin olevan edustava, tasapuolinen ja ennenkaikkea mukava ihminen. Ei presidentin sillä tai tällä erikoisosaamisella kuitenkaan niin suurta merkitystä käytännössä ole. Hallitus pääministereineen hoitaa käytännön asiat.

Mutta se mukavuus. Varsinkin täysin kestämättömän Tarja Halosen jälkeen kaipaan todellakin asiallista ja muut huomioonottavaa johtajaa maallemme. En olisi ihan oikeasti voinut 12 vuotta sitten millään uskoa, kuinka epäreilu, pikkusieluinen ja ilkeä ihminen Tarja Halonen on. Luojan kiitos pääsemme hänestä eroon. Se on oikeastaan kaikkein tärkeintä.

Niinistö on varmaan ihan hyvä talousmies, mutta niin hemmetin kylmä ja etäinen. Häntä, aivan kuten Väyrystäkin katsellessa tulee väkisin mieleen "onkohan tuo koskaan kertonut sisimmistä tunteistaan kenellekään? Tai onko sillä edes niitä?" Ei pressan virka mitään söpöstelytunteilua ole, mutta ei kai se haittaa jos päämiehellä on jonkinlaista omakohtaista kokemusta ihmiselämän siitäkin puolesta?

Että kakkosta pahviin, jos kansan tulevaisuus yhtään kiinnostaa!

(myöhemmin lisätty) Ei tällä kertaa vielä järki voittanut. Jospa jo ensi kerralla?

07.09.11

Elämä on yhtä jatkuvaa improvisaatioteatteria tai roolipeliä. Esitämme, näyttelemme, teeskentelemme ja teemme erilaisia vaikutuksia ympäristöömme kulloisenkin tilanteen mukaan. Oletko pysähtynyt miettimään mikä tai mitkä ovat sinun roolihahmosi? Millaisia ne ovat, kenen kanssa tai missä kuvioissa niihin pujahdat? Oletko koskaan aidosti oma itsesi? Edes yksiksesi? Mitä se edes on, aito itseys? Minuus, totuus, todellinen minä. Kuinka sen voi määritellä? Onko se jotakin sellaista viatonta, suoraa, puhdasta kuin olo joskus kauan sitten lapsena? Vai sitä, että antaa tunteidensa puhua järjen ylitse? Onko sellaista lainkaan, olemmeko vain moniulotteisia, monimielisiä ja olemukseltamme vaihtelevia aivan luonnostamme? Jos olemme, miksi?

Siinä pohdittavaa seuraavaksi kymmeneksi minuutiksi.